Olympian Gods

Neuvottelutaitojen ja hyvien diilien hiontaa Olympuksen jumaltyyliin.

1.5 - 2 tuntia
Sisällä ja ulkona
Kilpailuhenkinen
24 - Ei ylärajaa

Aktiviteetin kuvaus

Olympian Gods on todellinen tiimielämys, joka kehittää neuvottelutaitoja, tiedolla johtamista ja asiakassuhteen hallintaa. Kreikkalaisen mytologian olympolaiset olivat Olympus-vuorella asuvia jumalia, joiden maine muistetaan. Tässä kaikille sopivassa ja jokaisen mukaansa tempaisevassa business-simulaatiossa tiimisi astuvat kuuluisten olympolaisten narusandaaleihin, nauttivat taivaallisista oloista ja ennen kaikkea haalivat jalometalleja ja jumalallisia hedelmiä luomalla hyviä yhteistyösuhteita. Viisauttaan käyttäen he ihastuttavat sidosryhmänsä, jotta saavat tavoitteelleen tuikitärkeää tietoa ja voivat näin toteuttaa voittajastrategiaansa, kerätä eniten varallisuutta ja nousta neuvottelujen mestareiksi! Aktiviteetti jakautuu neljään vauhdikkaaseen kierrokseen, joiden alussa tiimit tekevät keskenään kaikenlaisia kauppoja tiedolla ja tavaroilla, näppäriä neuvottelutaitojaan hyödyntäen. Jokaisen kierroksen lopuksi jumalat vetäytyvät pilvilinnaansa Olympusvuoren yläilmoihin ja heidät palkitaan aikaansaannoksistaan. Aktiviteetin edetessä tiimit vaalivat tärkeitä sidosryhmiään, jotta saavat tarvitsemansa tiedot, jalometallit ja hedelmät, luovat luottamusta ja samalla omaa kilpailuetuaan.

Hyötyä ja tuloksia

Tämä vauhdikas aktiviteetti yllättää kekseliäisyydellään! Tiimit pääsevät hiomaan strategisia neuvottelutaitojaan vilkkaassa kaupankäynnissä, jossa tieto on tärkeä valuutta. Tavoitteena on tehdä todellisia tuloksia ja aktiviteetin loppuhuipennuksessa voittajatiimi palkitaan. Tässä tiimitoiminnassa ei kuitenkaan voi edetä vain oma olympolainen napa edellä, sillä hyvä kauppa hyödyttää molempia osapuolia ja saa kauppakumppaninkin palaamaan yhä uudestaan juuri sinun apajillesi tuoden sinulle arvokasta valuuttaa. Olympan Gods havainnollistaa loistavasti menestyksen reseptin, joka sisältää strategisen ajattelun, tiedolla johtamisen ja luottamukseen perustuvien asiakassuhteiden vaalimisen.

Pyydä tarjous